*

nuuttihyttinen

Kaikki blogit puheenaiheesta laitoshoito

Kerjäävä suomalainen vanhus

Ystäväni pistäytyi Laakson sairaalan kahviossa. Häntä lähestyi pyörätuolilla noin 70-vuotias normaalin siististi pukeutunut mies. Mies meni ystävällisesti suoraan asiaan:

- Voitteko antaa minulle kaksi euroa?

Ystävälläni ei ollut kolikoita. Ystäväni, joka ei ole tottunut suomalaisiin kerjäläisiin, hämmentyi niin, ettei jäänyt kyselemään asian perään enempää. Kumpikin poistui taholleen.

Vaikeavammainen pakotetaan omaishoitoon - kunnat rikkovat lakia

Olen veljeni omaishoitaja. Meitä, jotka hoidamme sisaruksia virallisina omaishoitajina on aika vähän. Veljeni asuu perheeni kanssa Helsingissä. Jouduin äkisti tähän tilanteeseen, koska ei oikeastaan ollut muuta mahdollisuutta. Veljeni oli autisminsa vuoksi laitoshoidossa lähes 17 vuotta ja sairastui siellä ollessaan vakavaan somaattiseen sairauteen. Hän joutui sairaalahoitoon. Kun tuli kotiutuksen aika, ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin ryhtyä siinä akuutissa tilanteessa hänen omaishoitajakseen. Veljeni ei enää kyseiseen laitokseen halunnut palata.

Ei hoitajat ole vanhushuollossa robotteja!

Todella kuvaava tämä postaukseeni liittämä SDP:n julkaisema kuva Suomen lähi- ja perushoitajaliiton tiedoilla!

Hoitajat eivät ole laiskoja!

Kyllä asia on juuri kuten kuva osoittaa, vaikka moni harhautuu pitämään joitakin hoitajia laiskoina. Petissä makaavan vanhuksen saama palveluvaste on suoraan verrannollinen hoitajien vanhusta kohden käyttämää aikaa kohtaan. Jos vanhusten oloja halutaan laitoksissa kohentaa, niin se tarvitsee enemmän käsipareja eikä vähempää!

Myös huonot työolot lisäävät yhteiskunnallisia kustannuksia 

Ikääntyneillä rahastaminen kiinnostaa markkinoita

Saako kunta muuttaa asiakkaan hoitomuodon laitoshoidosta tehostetuksi palveluasumiseksi, jotta voitaisiin periä korkeampia maksuja hoidosta? Tällaiseen ongelmaan on puuttunut lakimies Yrjö Mattila Omaishoitajat ja läheiset -liitosta. Tapausesimerkkinä vanhainkoti, joka remontin yhteydessä muutettiin tehostetun palveluasumisen kodiksi. Asiakas, joka sekä ennen että jälkeen remontin oli täysin kahden henkilön avun tarpeessa, joutuikin nyt maksamaan laitoshoitomaksun sijasta sekä vuokraa, kotihoidon maksua että vielä erikseen maksuja saamistaan tukipalveluista.

Vantaa ja vanhukset

Väestömme ikääntyy kovaa vauhtia. Vantaalla on arvioitu 75 vuotta täyttäneiden määrän kasvavan n 700/vuosi. Samalla muistisairaiden osuus kasvaa. Tavoitteena on, että 92% senioreista asuisi kotonaan.

Laitoshoitoa on jo supistettu ja nyt uhkaa kotipalvelujen supistaminen. Kotipalvelujen henkilökunta tekee työtä kovalla tahdilla ja minuuttiaikataululla, eli tehostamisen varaa ei enää ole.

Sote-palvelut oikeudenmukaisiksi

Luottamus tasa-arvoiseen ja toimivaan terveydenhoitoon on koetuksella. Sosiaali- ja terveyspalvelujen oikeudenmukainen järjestely on yhteiskunnalle miljardien investointi ja ihmiselle tärkein peruspalvelu. Hallituksen onneton räpiköinti järjestelmän uudistustyössä polki paikoillaan koko hallituskauden ja päätyi perustuslailliseen pannukakkuun.

Terveyspalveluiden kustannusten nousua ei voi maksattaa sairailla. Eksoten mallia kehutaan julkisuudessa, mutta kansalaisilta saadun palautteen mukaan on edelleen ongelmia lääkäriaikojen saannissa ja ihmisiä pompotellaan luukulta toiselle.

Ei enää sairaalamaista laitoshoitoa ikääntyneille

Pohdiskelin kotisivuillani ikääntyneiden hoidon kehitystä viimeisten 15 vuoden aikana. Paljon on onneksi tapahtunut, vaikka kehittämistarpeita on edelleen.

http://www.seijamuurinen.net/ei-enaa-laitoshoitoa-ikaantyneille-3-4-2015/

Vanhustenhuollon toteutusta tiukennettava lainsäädännöllä

Vaikka yleisesti ottaen olisi hyvä, ettei asioista säädettäisi liian tiukkaan lailla, on vanhustenhuollon käytäntö osoittanut sen, että myös tarkkaan säädettyä lainsäädäntöä tarvitaan.

Laitoshoitoa ei saa hylätä

Kotihoito on jäänyt sote-uudistuksen suunnittelussa monessa keskustelussa sivuun, vaikka kyseessä on yksi ikääntyvän väestömme suurimmista kysymyksistä. Viime viikkoina Helsingin Sanomissa pohdittiin, mitä vanhusten kotihoidossa oikeasti tapahtuu (HS 15.12.2015) ja YLE näytti kuinka omaisten huoli on niin kova, että kotihoidon toimintaa seurataan piilokameroilla (MOT 9.3.2015). Sosiaali- ja terveysalojen ammattiliitot taas ovat vanhusten lisäksi huolissaan hoitajien jatkuvasti kasaantuvasta kiireestä ja heidän jaksamisestaan.

Kotihoidosta laitoshoitoon

Kun ihminen ei enää pärjää kotonaan, on hänen paikkansa jossain laitoksessa, palveluasunnossa.  Kotihoitoa eli monelaisia palveluita voi saada molempiin. Oleellista kummassakaan ei ole kellon tarkkailu, mitata sitä kuinka kauan päivittäinen visiitti kestää, vaan avun tarpeen toteutuminen ja määrittäminen.

Avun tarpeen toteutuminen on vakava asia. Ilmeisesti tärkeimmät työt pystytään tekemään mutta mitään muuta ei.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä