*

nuuttihyttinen

Kaikki blogit puheenaiheesta Kansanterveys

Puska ja kansanterveyden ongelmat

Pekka Puska oli taas eilen Maaseudun Tulevaisuudessa alkoholiuudistusta torpedoimassa. Minun nähdäkseni kaikkien etu olisi siirtyä Saksan mallin mukaiseen alkoholilainsäädäntöön heti. Siitä on joka suhteessa paremmat kokemusperäiset näytöt kuin Puskan ajamasta holhouspolitiikasta. Pekka Puska ja THL voisi keskittyä miettimään tärkeämpiä asioita. Kuten sitä, mikä on Suomen terveyssuosituksissa pielessä, kun yhä suurempi osa kansasta on tullut allergiseksi mm. laktoosille, gluteenille ja homeelle.

Kreikka luottaa kannabikseen talouskasvun vauhdittajana

Kreikka luottaa ja panostaa lääkekannabiksen tuottamiseen. He arvioivat markkinoiden kasvavan lähivuosina paljon. 

"Kreikan pääministeri Alexis Tsipras uskoo, että tuleva kannabisbisnes vauhdittaa maan talouskasvua ja auttaa irtautumaan kolmannesta tukipakettiohjelmasta, Bloomberg kertoo.

Kumpi on haitallisempaa terveydelle, kannabis vai alkoholi?

Tiede vastaa otsikon kysymykseen:

"Vaikka pitkän aikavälin tutkimukset kannabiksen vaikutuksista puuttuvat laajalti edelleen, näyttäytyy kannabis siis nykytiedon valossa alkoholia pienempänä terveysriskinä."

Silti Suomessa kannabiksen käyttö on rikollista toimintaa. Ja se juuri onkin pahin haitta kannabiksesta uskallan väittää.

Maan tapa, oma etu edellä jaetaan valtion tukea tuulivoimaan

Suomea pidetään oikeusvaltiona, mutta tosiasiassa niin asia ei ole. Verrataan vaikka EU:n oikeuskäytäntöön Suomen mielivaltaista tapaa suunnitella pelkillä suunnittelutarveratkaisuilla suuria 3-4 alueen tuulivoimaloita (= ilman YVA-prosessia), ja toisekseen YVA-prosessien puolueellisuus, jossa ELY-keskukset tukeutuvat vain tuulivoimayhtiöiden maksamien konsulttien "selvityksiin". Perusteluissa ei ole mukana yhtään faktaa, ainoastaan ideologisin mielipitein johdetaan valtuustojen maallikko päättäjiä harhaan.

 

Tuulivoimaloita koskevat suojaetäisyydet riittämättömiä Saksassa

Tuulivoimaloista lähtevää ääntä ei ole mitattu oikein ja matalataajuista ääntä ei ole mitattu lainkaan. Tämä aiheuttaa jo mittavan terveysriskin Saksassa, missä asukkaita on paljon tuulivoimaloiden läheisyydessä.

CE-merkintä puuttuu, skandaali vai poliittinen päätös?

Olin Ahlaisissa Porin Kaupungin järjestämässä yleisötilaisuudessa, ja tuulivoimapuisto oli aiheena. Siellä valtakunnallinen tuulivoimaneuvoja ei tiennyt CE-merkinnän merkityksestä, eikä sitä että sen pitää olla asianmukaisesti EU:n konedirektiivin mukaisesti kiinnitetty näkyvästi jokaiseen tuulivoimalaan Suomessa. Nyt ei sitä CE-merkintää tuulivoimaloista löydy. 

- Valvonta on nyt pahasti pettänyt, ja vastuunkantajat pakenevat poliittisen propagandan suojiin.

 

Minimihinta nelosbisselle

Holhoojat ja vaalikonevalehtelijat huolehtivat suomalaisen terveydestä (taikka Alkossa työskentelevistä tuttavistaan: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001141403.html - Alkon johtaja tienasi kolme kertaa enemmän kuin pääministeri – tulot yli 36 000 € / kk)

 

Suomi tuskin kaatuu nelosbissellä, mutta mikä on holhoojien ykkösargumentti? Terveyshaittojen nousu kun nelosta juodaan kuin kolmosta...

Ihanko oikeesti? Niin kai sitten.

 

Miten voitamme huumesodan?

Nytimes kirjoittaa Portugalin mallista jutussaan. Joka on otsikoitu näin How to Win a War on Drugs.

Portugali hoitaa riippuvuutta sairautena, ei rikoksena. Joka on todella järkevää.

Sillanpää ei saanut sitä kaupasta

Eduskunta vääntää kättä siitä, saadaanko kaupoista 5,5% vahvuisia alkoholijuomia. Samaan aikaan kauppojen nurkilta on saatavissa huomattavasti vahvempia aineita. Jokainen tietää, että on olemassa ”huumeiden käyttäjiä”. Harva arvaa, että käyttäjä saattaa olla se mukava naapurin Jartsa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä